Villit hamsterilajit: Calomyscidae – ”hiirihamsteri”

Kirjoittaja Veera K., julkaistu SHY:n jäsenlehti Poskipussin numerossa 2/12. Lähteenä käytetty Chris Henwoodin artikkelia ”Mouselike Hamsters – Calomyscus bailwardi” (2012) ja haastateltu Kenneth Wormia hänen kokemuksistaan hiirihamstereista. Taksonomia päivitetty 1/13 (Marika Lähde) ja Vankeudessa-kappaletta päivitetty 9/13. Katso myös Wikipedia-artikkeli aiheesta.

Calomyscus (wikipedia)

 

Hiirihamsteri on erikoinen, hiiriä ja gerbiileitä muistuttava jyrsijälaji. Suomessa lajin taksonomian mukaiseksi nimeksi on ehdotettu hauskan kuuloinen ”hiirihamstrukas”. Hiirihamstereita pidettiin ennen hamsterilajina, mutta nykyään hiirihamsterit (heimo Calomyscidae) luetaan omaksi heimokseen hamstereiden ja myyrien rinnalle (Cricetidae). Siis taksonomisesti myyrät ovat läheisempää sukua hamstereille kuin hiirihamsterit. Aiemmin kaikki 6-8 lajia (lähteestä riippuen) luettiin lajin Calomyscus bailwardi alle.

Ulkonäkö

Hiirihamsterit ovat myös nimensä mukaisesti ulkonäöltään varsin hiirimäisiä, ja niillä ei ole poskipusseja. Niillä on suuret kovat ja pitkä karvainen häntä jonka päässä on tupsumaista karvaa. Häntä on ruumista pidempi: noin 8-10cm pitkä, ruumis taas noin 7-8cm. Ruumiin karva on melko pitkää ja pehmeää. Väritys on vaaleanrusehtava tummilla karvoilla tikattuna, vatsapuoli on vaalea. Väritys vaihtelee jonkin verran elinympäristön mukaan: Baluchistanissa asuvat hiirihamsterit ovat hieman kellertävämpiä, kun taas Suleiman Hillsissä ne ovat harmahtavampia. Hiirihamstereilla on vahvat ja pitkät takajalat, ja ne ovatkin paljon ketterämpiä kuin omat tutut hamsterilajimme. Ne pystyvät hyppäämään varsin pitkälle paikaltaan seisomasta ja liikkuvat erittäin nopeasti.

Elinympäristö ja käyttäytyminen luonnossa

Hiirihamstereita elää luonnossa Iranin, Afganistanin, Baluchistanin, eteläisen Transkaukaasian ja eteläisen Venäjän alueilla, enimmäkseen korkealla sijaitsevilla aroilla. Matalissa laaksoissa hiirihamstereita ei vaikuta esiintyvän.

Hiirihamsterit ovat ainoa hamsteriryhmä, jonka International Union of the Conservation of Nature on määritellyt luonnossa uhanalaiseksi. Asiasta kuitenkin väitellään kiivaasti, sillä Iranilainen luontojärjestö kertoo lajin olevan Iranissa varsin yleinen.

Hiirihamsterit ovat enemmän päiväaktiivisia, mutta kesäisin ne viettävät päivän kuumimmat ajat pesissään. Vaikka niiden elinalueilla esiintyy talvisin lunta, ne liikkuvat aktiivisesti ympäri vuoden eivätkä horrosta talvella. Hiirihamsterit eivät ole erityisen sosiaalisia, mutta voivat jakaa ruokakätköjä ja pesiä ja vankeudessa tulevat toimeen samassa asumuksessa. Joskus niiden on huomioitu jakavan pesiään myös Persialaisten jirdien kanssa.
Poskipussien puuttumisesta huolimatta hiirihamsterit kokoavat itselleen ruokakätköjä pesiin ja kivenkoloihin.

Lisääntyminen

Hiirihamsterit lisääntyvät lämpimien kuukausien ajan, suunnilleen maaliskuusta syyskuuhun. Emot ovat täysin kehittyneitä ja lisääntyvät vasta kahdeksan kuukauden iässä. Ne saavat vain kaksi poikuetta vuodessa. Ne kantavat poikasiaan 21 päivää ja saavat keskimäärin neljä poikasta. Poikaset vierottautuvat emostaan 21 päivän iässä.

Hiirihamsterit rakentavat pesänsä kivenkoloihin heinästä, lampaanvillasta ja muista luonnosta löytyvistä materiaaleista. Hiirihamsterien ruokavalio koostuu siemenistä, kasvien kukinnoista ja juurista sekä sekalaisista vihanneksista ja hedelmistä.

Vankeudessa

Hiirihamsterit ovat varsin pitkäikäisiä, ja jopa yhdeksän vuoden ikäisiksi vankeudessa eläneistä hamstereista on raportoitu. Useimmiten ne elävät yli viisivuotiaiksi.

Suomessa hiirihamstereita on lemmikkinä muutamalla ihmisellä. Minulta löytyy kaksi naarasta, jotka sain keväällä 2013. Muissa maissa, esimerkiksi Tanskassa, Hollannissa ja Iso-Britanniassa hiirihamstereita on hieman enemmän.

Käytökseltään hiirihamsterit ovat melko arkoja, mutta eivät yleensä aggressiivisia. Olin muilta hiirihamstrukkaiden omistajilta lajista kysellessäni kuullut niiden olevan hyvin herkkiä ja pelkäävän käsittelyä, mutta omat hiirihamstrukkaani ovat osoittautuneet yllättävän kesyiksi ja muistuttavatkin käsiteltävyydeltään jonkin verran roborovskia. En kuitenkaan stressaa niitä käsittelyllä turhaan muutoin kuin terraarion siivouksen yhteydessä.

Asumiseen hiirihamsterit tarvitsevat paljon tilaa. Kahden naaraan ja yhden uroksen kolmikko Chris Henwoodin kokemuksen mukaan ei lisääntynyt 180 cm x 60 cm pienemmässä asumuksessa, Kenneth Worm taas kertoi emojen tappaneen poikasensa liian ahtaassa terraariossa. Minun hiirihamsteriparini asuu terraariossa joka on kooltaan noin 100 cm x 50 cm.

Asumuksessa tulee olla kiipeilymateriaalia, runsaasti puruja, piiloja ja mahdollisuuksia tunnelien rakentelemiseen, ja eläinten arkuuden vuoksi se tulisi sijoittaa rauhalliseen paikkaan. Hiirihamstrukkaat ovat erittäin taitavia kiipeilijöitä ja pystyvät hyppäämään hyvin korkealle ja pitkälle.