Roborovskit luonnonvaraisena

Normaaleja eli luonnonvärisiä roborovskeja

Roborovskit ovat suosittuja lemmikeitä, mutta moni ei tiedäkään millaista elämää lemmikkiemme lajitoverit vapaudessa viettävät.

Alkuperä

Roborovskit ovat kotoisin Mongolian ja Pohjois- Kiinan ruohikkoisilta aroilta ja Gobi-autiomaasta. Laji löydettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1894 Kiinan Nan Shanin alueelta. Kesti kuitenkin pitkälle vuoteen 1970, ennen kuin ensimmäiset roborovskit tuotiin vankeuteen. Moskovan eläintarha hankki niitä kokoelmiinsa, mutta niitä ei saatu lisääntymään.

Muissa maissa oltiin kuitenkin menestyksekkäämpiä. Suuri osa Iso-Britanniassa nykyään lemmikkinä pidettävistä roborovskeista polveutuu yhden Hollantilaisen roborovskikasvattajan eläimistä vuodelta 1990, ja vuonna 1998 ensimmäiset roborovskit vietiin Britanniasta Yhdysvaltoihin.

Elintavat luonnossa

Roborovskit elävät luonnossa noin kymmenen hamsterin yhdyskunnissa. Ne asuvat tunneliverkostoissa, jotka voivat yltää jopa kahden metrin syvyyteen maan alle. Hamsterit nukkuvat yhdessä samassa pesäkammiossa, ja varastoivat ruokaa toiseen kammioon. Roborovskit liikkuvat vain öisin ja hämärän aikaan. Ne ovat aktiivisimmillaan loppukesästä alkutalveen, ja talven ne viettävät pesässään ruokavarantojaan hyödyntäen.

Robot saattavat yhdessä yössä ruokaa kerätessään vaeltaa matkoja, jotka vastaisivat ihmiselle useamman maratonin juoksemista. Niiden ruokavalio koostuu pääosin kasvien siemenistä ja juurista sekä joistakin hyönteisistä. Rankkojen elinolosuhteiden vuoksi luonnossa asuvat roborovskit omistavat muita hamsterilajeja paremman sietokyvyn muun muassa kylmyyttä ja kuivuutta vastaan, ja niiden elimistö käyttää todella tehokkaasti hyväkseen kaiken saatavilla olevan veden ja ravinnon.

Väreistä

Lemmikkiroborovskeilla on yksi väri ja sekalaisia vastikään syntyneitä eistandardimuunnoksia, kuten husky ja laikukas. Husky ja laikut ovat kuitenkin sellaisia värejä, joita et luonnosta löytäisi: robojen alkuperäinen väritys on normaali, jota myös agoutiksi kutsutaan. Värin tarkoitus on toimia hamsterin suojana, ei kaunistuksena: ruskea selkämys piilottaa ne saalistajilta ruskean maaperän sekaan, ja valkea mahapuoli suojaa niitä polttamasta itseään kuumalla hiekalla.

Julkaistu Poskipussissa 1/2011.

Lähteet:

BBC Wild China -dokumentti
R&R Roborovskis
Wikipedia: roborovski hamster