Elämän ehtoopuolella (talvikko)

Siihen nähden, kuinka paljon lemmikkeihimme kiinnymme, talvikot ja hamsterit ylipäätään ikääntyvät suorastaan epäreilun nopeasti. Talvikon eliniäksi arvioidaan yleensä 1,5 – 2,5 vuotta, mutta tästä löytyy poikkeamia suuntaan jos toiseenkin. Elinikä ja vanheneminen vaihtelevat melkoisesti muun muassa eläimen suvun, terveydentilan sekä myös hoidon mukaan. Periaatteessa hyvin hoidettu, terveellisesti ruokittu talvikko elää pidempään kuin huonosti hoidettu, mutta valitettavasti asia ei aina ole näin suoraviivainen. Vanhemmiten lisääntyvät yleensä sairaudetkin, jotka verottavat hamsterin kuntoa ja elämänlaatua, eikä niille yleensä voi tehdä juuri mitään. Osa talvikoista voi jo perimältään olla toisia terveempiä ja pitkäikäisempiä, ja tähän tietysti kasvattajat tähtäävät. Oman talvikkosi mahdollinen kasvattaja onkin paras henkilö vastaamaan myös lemmikkisi vanhenemista koskeviin kysymyksiin, sillä hän tuntee kasvattiensa taustat ja kenties myös suvun sairaudet.

Hamsterit.netin ylläpitäjän lisäys: artikkeli on kirjoitettu alun perin talvikoita koskien, mutta pätee kaikkiin hamsterilajeihin.

Seniorielämää

Moni sitten miettii, missä vaiheessa sitä omaa mussukkaa pitäisi alkaa kutsua vanhukseksi. Tämäkin vaihtelee varsinkin perimän takia. Toiset talvikot vaikuttavat hyvinkin raihnaisilta jopa ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä tai viimeistään sen jälkeen, kun taas toiset eivät tunnu rauhoittuvan ollenkaan arvokasta vanhuuttaan varten. Enemmin tai myöhemmin talvikko kuitenkin tulee veteraani-ikään, ja tällä en nyt tarkoita näyttelyiden veteraani-ikää, joka kääpiöhamstereilla on 15 kuukautta.

Orastava vanhuus näkyy talvikolla monesti yleiskunnossa ja aktiivisuudessa. Talvikko saattaa laihtua, turkki voi hieman ohentua ja vaikuttaa ehkä huonokuntoiselta tai nuhjuiselta. Ruokahalu voi pienentyä tai säilyä ennallaan, mutta hamsteri saattaa silti laihtua. Tämä voi kieliä paitsi vanhuudesta, myös sairaudesta. Vanhuksen ruokintaa ei kuitenkaan tarvitse muuttaa. Talvikko tarvitsee läpi elämänsä raikasta vettä, hyvälaatuista siemensekoitusta sekä monipuolista tuoreruokaa. Vihannekset varmistavat vitamiinien saannin, ja vähärasvaisista maitotuotteista ikähamsteri saa tarvitsemaansa kalsiumia ja kalkkia. Tämän lisäksi lihatuotteet, esimerkiksi nokare vähärasvaista ja -suolaista kypsennettyä jauhelihaa, voivat olla maistuvia proteiinilisiä.

Senioritalvikko nukkuu enemmän kuin nuorempana – tosin tässäkin on poikkeuksia. Eräätkin reilusti yli kaksivuotiaat ikinuoret veljekseni säilyttivät pitkälti aktiivisuuttaan, mutta eivät nekään jaksaneet enää koko yötä riehua.

No, pistetäänkö sitä sitten eläkeanomus vetämään vai mitä tehdään? Vanhenevan talvikon omistaminen ei vaadi ihmeellisiä toimenpiteitä. Vanhuksen saattaa olla jossain tapauksessa mukavampi asua hieman pienemmässä terraariossa, jossa ruokakupille ei ole liian pitkä matka, mutta kaikkien kohdalla tämäkään ei päde. Ikinuoret mummot ja vaarit haluavat viilettää isoissa dunissaan entiseen tapaansa. Muutenkaan eläkeläistalvikon omistaminen ei tarkoita toimettoman ja tylsän lemmikin omistamista. Hamsterin kunnon ja jaksamisen huomioon ottaen vanhuksen kanssa voi touhuta vielä monenlaisia asioita. Hyväkuntoisen eläkeläisen kanssa voi lähteä näyttelyihinkin veteraaniluokkia valloittamaan, mutta kannattaa muistaa, että pirteäkin vanhus rasittuu näyttelyreissusta enemmän kuin nuori ja vetreä lajitoverinsa.

Vanhuudenvaivoja

Vanhukset tuppaavat myös sairastumaan. Yleiskunnon huonontuessa ja vastustuskyvyn laskiessa on mahdollista, että esimerkiksi aiemmin harmittomat loiset ”aktivoituvat” ja aiheuttavat voimakasta karvanlähtöä ja kutinaa. Vaatii paljon kokemusta arvioida, mitkä turkkiongelmista ovat normaalia vanhenemista ja mitkä mahdollisia loisia. Esimerkiksi eräälle talvikkovaarilleni ilmaantui yhdessä yössä todella rasvainen turkki, johon kylpyhiekkakaan ei pystynyt. Eläinlääkäriä myöten ihmettelimme Joosuan turkkia, mutta loppujen lopuksi jouduimme vain tekemään ”vanhuusdiagnoosin”. Turkkiongelmien lisäksi kasvaimet ovat ehkä yleisin vanhenevien talvikoiden riesa, ja niissä on valitettavasti se puoli, ettei niitä oikein voida hoitaa. Vanha hamsteri ei todennäköisesti selviä kasvainleikkauksen vaatimasta nukutuksesta, eikä toisaalta useinkaan ole kovin mielekästä toteuttaa niin suurta operaatiota näin pienelle eläimelle. Kasvaimiakin on kuitenkin erilaisia: melko harmittomia rasvapatteja ja pahanlaatuisia kasvaimia. Tärkeintä kasvaimissa on seurata niiden kehittymistä ja arvioida niiden vaikutusta talvikon elämänlaatuun. Jos kasvaimesta tai muusta sairaudesta tulee hamsterille yletön rasite ja haitta tai vaikuttaa siltä, että hamsteri on liian huonokuntoinen huolehtimaan itsestään – se ei jaksa enää rakentaa pesää, syödä tai se ei pääse enää liikkumaan kunnolla – omistaja joutuu kohdakkain vaikeimman päätöksen, lopettamisen, kanssa.

Memento mori – muista (hamsterisi) kuolevaisuus

Olisihan se meidän ihmisten kannalta ihanteellisinta, jos eräänä päivänä saisi vain löytää rakkaan vanhuksensa asumuksestaan kuolleena. Saisi haudata vanhan ystävän ja vielä tietäisi, ettei se joutunut kärsimään. Valitettavan harvoin pääsemme kuitenkaan tähän tilanteeseen. Voidaan myös kysyä, kuinka usein talvikkovanhus todella kuolee silkkaan vanhuuteen, sillä monenlaiset sairaudet, melko näkymättömätkin, ovat varsin yleisiä. Oleellisinta tässä vaiheessa on tuntea vanhuksensa sen verran hyvin, että osaa jotenkin arvioida sen kuntoa ja kärsimyksiä. Saaliseläimenä hamsteri ei suostu näyttämään kipujaan eikä se valita ääneen, joten on omistajan vastuulla yrittää itse tai esimerkiksi eläinlääkärin tai kasvattajan avustuksella nähdä talvikon todellinen kunto.

Talvikot ovat mahdottoman sitkeitä otuksia, ja kuolemansairainakin ne saattavat sinnitellä elossa ties kuinka pitkään. Ei ole kuitenkaan oikein pitkittää eläimensä tuskaa. On kauhea tunne joutua kokemaan syyllisyyttä jälkikäteen lemmikkinsä kärsimyksistä, jos tietää lykänneensä lopettamispäätöstä aivan liian myöhään. Siksi kannattaa toimia ajoissa mikäli mahdollista. Helpotus on oleva suuri, kun tietää, että rakas eläin on saanut lähteä mahdollisimman kivuttomasti eikä sen tarvitse kärsiä enää. Saattaa tuntua hurjalta ajatella, että tässä päätetään nyt toisen eliön elämästä, sen elinpäivien pituudesta. Hamsterin omistaja on kuitenkin koko sen elämän ajan ollut vastuussa lemmikkinsä elinpäivistä ja vaikuttanut esimerkiksi ruokintavalinnoillaan lemmikkinsä hyvinvointiin ja sekä elämän laatuun että pituuteen.

Kun raskas lopettamispäätös on tehty, on edessä enää vain sen toteuttaminen. Vanhuksen omistajan kannattaa etukäteen miettiä, kuinka asiassa menetellään. Eläinsuojeluasetuksen 396/96 10. luvussa käsitellään eläimen lopettamista. Lopettamisen saa suorittaa vain henkilö, jolla on riittävästi taitoa ja tietoa asiasta. Kaikki keinot eivät missään nimessä ole sallittuja: jos eläinlääkäri ei lopeta eläintä, sen saa lopettaa vain joko ampumalla tai ”käyttämällä kaasua, joka aiheuttaa välittömän tajunnan menetyksen ja kuoleman” (suora lainaus pykälä 32:sta). Jos hamstereita on vain muutamia, yleensä eläinlääkärin suorittama lopettaminen on paras ratkaisu. Ensimmäisen oman hamsterin lopettaminen itse olisikin todennäköisesti aivan liian suuri ponnistus.

Kasvattajat käyttävät yleensä kaasulopetusta, käytännössä hamsterit lopetetaan hiilidioksidilla. Tähän käytetään hiilihapottimia, joita tavallisesti taas käytetään esimerkiksi limsan kotitekoiseen hiilihapottamiseen. Tekniikasta ei sen enempää, mutta suurempien laumojen omistajat ovat kokeneet tämän hyvänä menetelmänä. Hamsteri todellakin menettää tajuntansa silmänräpäyksessä ja menehtyy nopeasti ja silminnähden arvioiden kivuttomasti. Tietenkään emme koskaan voi mennä täydellisesti takuuseen siitä, etteikö hamsteri yhtään säikähtäisi tai kärsisi lopettamistilanteessa, mutta tämä on asia, joka liittyy kaikkeen lopettamiseen. Pääasia on, että kivut ovat nopeasti ohitse.

Ampumislopetusta hamstereilla ja varsinkaan pienikokoisilla, vikkelillä talvikoilla ei ymmärrettävistä syistä käytetä. Osumatarkkuuden tulisi olla ampujalla huippuluokkaa ja hamsterin pitäisi olla hievahtamatta. Tähän allekirjoittaneen on kuitenkin tunnustettava, että kokemusta asiasta on. Erään hyvin vanhan talvikkourokseni kunto romahti eräänä sunnuntai-iltana niin hälyttävän nopeasti, ettemme voineet vain seurata vierestä. Ainoa saatavilla oleva lopettamiskeino oli ampuminen. Harkittuamme asiaa huolellisesti päätimme ryhtyä toimeen, mutta vain siksi, että lähettyvillä oli aseenkantoluvallinen kyvykäs ja taitava ampuja sekä pienoiskivääri – talvikkouroksen kärsimykset olisivat muutoin saattaneet kestää kohtuuttoman kauan. Vanhukselle varattiin pehmeä ja mukava laatikko, jossa se myös haudattiin. Hamsteri oli hyvin rauhallinen, joten toimenpide oli nopea ja helppo. Ampumalopetus toimi kyllä hyvin, mutta tietenkään se ei ole siistein mahdollinen menetelmä. Tämän tapauksen viisastuttamana hoidin lopetusasiat kuntoon meidänkin hamsulassamme.

Kuolemanjälkeistä elämää

Yhden elämän päättyminen on aina järkyttävä asia. Varsinkin sen ensimmäisen hamsterin menettäminen voi olla todella kova pala, eikä asian vähättely auta toipumista yhtään. Elämään kuuluu kuitenkin kuolemaakin, ja voi olla hyväkin juttu, että ihminen (tässä tapauksessa lapsi) saa kokea lemmikin menettämisen ja huomata, että siitä voi toipua. Hamsterin elämä jatkuu rakkaissa muistoissa ja mahdollisesti myös sen jälkeläisissä. Kasvattajana hamstereiden kuolemiin joutuu jonkin verran tottumaan, mutta ei niihin koskaan turru. Hamsterinkin kuolema on kova juttu ja tulee jatkossakin olemaan. Varmaa on kuitenkin yksi asia – rakkaan lemmikkiystävän kärsimykset ovat ohitse.

Lähteinä on käytetty omien kokemuksien lisäksi SHY:n Tietopussia sekä Poskipussissa 3/07 ollutta Minna Vainion artikkelia Hamsterin vanhuus.

Julkaistu SHY:n jäsenlehti Poskipussissa.