Kyllä vai ei: hamsterin ulos vieminen ja valjaat

Voiko hamsterin viedä ulos jaloittelemaan?

Suomen Hamsteriyhdistyksen suositus sekä valtaosan kasvattajista mielipide on ei. Kerromme miksi:

  • Hamsteri on saaliseläin, joka pyrkii vaistomaisesti piiloon ja pois aukeilta paikoilta = pois saaliseläinten näkyviltä. Ulkona sitä pelottavat vieraat hajut ja tuntematon ympäristö sekä aukealla paikalla olo. Puhumattakaan siitä, että hamsteri on yöeläin, joka luonnostaan liikkuisi pimeään aikaan. Ulkona olo siis aiheuttaa sille paljon stressiä.
  • Vaarana voivat olla bakteerit, loiset ja myrkylliset kasvit/roskat. Esimerkiksi lintupunkki on ulkoloinen, joka voi tarttua hamsteriin ulkona ollessa taikka ulkoa tuoduista puunoksista, ja siitä on melko vaivalloista hankkiutua eroon.
  • Hamsteri saattaa karata. Säikähtäessään ne ovat varsin vikkeliä. Ulkoiluaitauksesta tai häkistä ne kaivautuvat nopeasti karkuun, jos pohja on avoin.
  • Kuumalla säällä vaarana on lämpöhalvaus, ja tuulisella vilustuminen.
  • Yhteenveto: Hamsterin ulkoilutuksesta on enemmän iloa omistajalle kuin hamsterille. Riskitekijöitä on paljon, ja hamsteri tuskin nauttii ulkonaolosta.

”Mutta meidän hamsteri tykkää ulkonaolosta eikä sille ole mitään ikinä sattunut?” – On hyvin mahdollista, ettei hamsterille mitään ulkona satukaan, jos sitä pidetään tarkkaan silmällä eikä ulkoiluteta huonolla säällä. Yllä lueteltujen syiden vuoksi emme ulkoilutusta kuitenkaan suosittele, sillä riskien määrä ylittää hyödyt. Jos kuitenkin viet, pidä riskit mielessäsi.

Kesäaikaan on turvallisempaa tuoda luonto hamsterin luokse poimimalla sille puhtailta paikoilta herkullisia luonnonantimia, esimerkiksi voikukanlehtiä.

Voiko hamsterille laittaa valjaat?

Emme suosittele. Takavuosina hamsterien valjaita on myyty paljonkin eläinkaupoissa, mutta nykypäivänä niihin törmää onneksi vain harvoin.

Valjaat eivät sovi hamsterin rakenteelle. Hamsterilla on paksu keskivartalo ja pienet raajat, joten valjaita on vaikea saada pysymään siten ettei hamsteri pääsisi niistä irti mutta ne eivät olisi liian tiukalla. Liian tiukat valjaat voivat aiheuttaa vaurioita luihin ja sisäelimiin.