Hamsterien hajurauhaset

Urostalvikon hajurauhanen
Urostalvikon hajurauhanen

Kääpiöhamsterit
Venäjänkääpiöhamstereilla (talvikko, campbelli ja roborovski) on vatsassaan hajurauhanen, jota ne käyttävät reviirinsä merkitsemiseen. Rauhasestä ei lähde erityisen pahaa hajua, mutta etenkin uroksilla se voi erittää kellertävää, rasvaista ”talia” joka saattaa liata vatsaturkkia kellertäväksi ja kerääntyä pieneksi napiksi rauhasen kohdalle.

Joissain hoito-ohjeissa ja näyttelyynvalmistautumisohjeissa neuvotaan puhdistamaan hajurauhanen esimerkiksi topsipuikolla säännöllisesti. Itsekin näin olen kasvatukseni alkuaikoina tehnyt, mutta myöhemmin totesin sen vaikuttavan turhalta työltä. En suosittelisi hajurauhasen säännöllistä räpeltämistä ilman hyvää syytä, sillä se voi ärsyttää rauhasta ja lisätä rauhasen eritystä entisestään. Jatkuva räknääminen ja vatsan hinkkaaminen voi myös stressata hamsteria.

Näyttelyissä hajurauhasen likaama vatsaturkki saattaa saada pientä noottia tuomarilta, mutta itse en tuomarina juurikaan rokota siitä arvosanaa. Etenkin roborovskien valkoisesta vatsaturkista hajurauhasen kellastama väri on oman kokemukseni mukaan lähes mahdotonta saada pois.

Hajurauhanen voi myös tulehtua, mutta kokemukseni mukaan se on suhteellisen harvinaista. Tällöin rauhasta puhdistetaan esimerkiksi laimennetulla betadinella, ja tarvittaessa voidaan hakea eläinlääkäristä antibioottikuuri.

Syyrianhamsterit
Syyrianhamsterien hajurauhaset ovat pienet luomea muistuttavat pallurat lonkkien kohdalla kyljissä. Hajurauhasten kohdalta karvoitus saattaa olla etenkin vanhemmilla hamstereilla hieman harvempaa, ja reviiriä merkitessä hajurauhaset saattavat hieman tahmata turkkia.

Syyrialaisten hajurauhasiin ei kerry kääpiöhamsterien hajurauhasten tyylistä talia, eikä niitä tarvitse puhdistaa. Myös tulehdukset ovat harvinaisia.

Joskus on liikkunut väitteitä, että kylpyhiekka tukkisi syyrianhamsterien hajurauhaset. Tästä ei kuitenkaan ole näyttöä.