...

Hamsterikasvattajan rutiinit

DSC_6493Vaikka hamsterikasvatus ei olekaan niin vaativaa kuin isompien lemmikkieläinten kasvatus, siinä on kuitenkin oma työnsä jota moni kasvatuksesta haaveileva ei tule ajatelleeksi. Mielestäni lasten ja nuorten teinien ei tulisikaan omin päin teettää poikasia vaikka suloiset hamsterit suloisine poikasineen viehättävätkin. Jos lapset haluavat kuitenkin kokea kasvatuksen ilot ja surut, olisi parasta jos huoltaja olisi tästä päävastuussa, osittain myös sen takia ettei lapsien kanssa välttämättä haluta hieroa hamsterikauppoja.

Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan karkoittaa pois kasvatuksesta kiinnostuneita, kasvatuksesta kiinnostuneet yleensä toivotetaan tervetulleeksi ja he saavat apua tarvittaessa jos ovat asiallisia, rehellisiä ja tiedonhaluisia.

Hamsterikasvatus ei paljoa eroa hamsterin tavanomaisesta hoidosta, mutta aloittelevan kasvattajan on hyvä perehtyä huolellisesti hamsterin vaatimaan hoitoon ja kokea ensin hamsteriharrastus ilman poikasten teettämistä, koska uudet hamsterinomistajat usein tukeutuvat kasvattajaan jos jokin askarruttaa hamsterin hoidossa.

Ennen kasvatuksen aloittamista on myös hyvä toimia suunnitelmallisesti ja pyrkiä jo aloittaessa jalostamaan hamstereita parempaan suuntaan, hyviä lemmikkejä ei tarvitse erikseen jalostaa koska niitä on jo maailma täynnä.
Suosittelen aloittamaan kasvatuksen hillitysti sellaisella eläinmäärällä jonka jaksat hoitaa helposti, hamsterikasvatuksella ei rikastu joten tukkutuotanto kannattaa heti unohtaa.

Hoitorutiinit

Päivittäisiin rutiineihin kuuluu hamsterin voinnin tarkastaminen. Tarkista hamsterin yleiskunto, genitaalialueet, hampaat ja kynnet. Hamsterin asumus tulee myös tarkistaa ja siivota tarvittaessa; ruokaa ja vettä tulee olla riittävästi, pissanurkat tulee siivota jos niitä on, hamsterin pesä tulee siivota pilaantuvasta tuoreruuasta. Papanoita ei kerätä, ne eivät varsinaisesti likaa asumusta ollessaan kuivia, kosteat ravitsevat papanat hamsteri syö itse.

Muutaman kerran viikossa kuuluviin rutiineihin kuuluu tuoreruuan syöttäminen.

Kahden viikon – kuukauden välein siivotaan asumus läpikotaisin riippuen asumuksen koosta ja likaisuudesta.

Eläinmäärästä riippuen kerran kuukaudessa tai kerran kahdessa kuukaudessa täydennetään kuivike- ja siemenseosvarastoja.

Kasvatusrutiinit

Hoitorutiinien lisäksi kasvattajalle tulee lisää tehtävää poikasia teettäessään. Syyrianhamsterinaaraan kiimoja tarkkaillaan parhaiten yhdistämällä se uroksen kanssa isossa kannettomassa kuljetuslaatikossa tai kannettomassa säilytyslaatikossa, jos naaras menee ”sahapukkiasentoon” ja antaa uroksen astua niin päästään alkuun. Astutuksen onnistumisen voi periaatteessa ennustaa siitä, tuleeko naaraalta vuotoa toisen mahdollisen ovulaation jälkeen (astumisen jälkeisenä päivänä päättyy ensimmäinen ovulaatio, jolloin vuotoa voi tulla). Jos tulee, naaras ei välttämättä ole tiineenä. On mahdollista että tiine naaras tulee kiimaan, mutta se ei tarkoita etteikö naaras olisi tiinehtynyt. Varminta on kuitenkin tarkistaa naaraan pesä 16 päivää astutuksen jälkeen.

Kääpiöhamstereista talvikko, campbelli ja roborovski voidaan yhdistää vastakkaista sukupuolta edustavan parinsa kanssa, näiden yhdessäoloa on kuitenkin seurattava. Jos naaraalle tai urokselle tulee vammoja, on parasta unohtaa parin yhdistäminen.

Kiinankääpiöhamstereiden yhdistämisessä voidaan noudattaa samaa menetelmää kuin syyrianhamstereiden kanssa, eli yhdistää naaras uroksen kanssa vasta kiima-aikaan, tai sitten yhdistää ne muiden kääpiöhamstereiden tavoin ja seurata tilannetta. Suosittelisinkin pitämään kiinankääpiöhamsteriparin aina lähettyvillä, jotta voit erottaa parin jos huomaat niiden tappelevan.

Koska kääpiöhamstereiden tiineyden seuraaminen on vaikeampaa kuin syyrianhamstereiden, kannattaa 19 päivän jälkeen yhdistämisestä tarkistaa naaraan pesä. Jos naaras näyttää pyöristyneen, ota uros pois sen asumuksesta tuplapoikueen välttämiseksi.

Tiineyden tarkkailussa voidaan käyttää tarvittaessa gramman tarkkuudella mittaavaa keittiövaakaa.

Jos astutus onnistuu ja hamsteri synnyttää onnistuneesti, vältä vastasyntyneiden ja emän häiritsemistä. Jos emä on suopea, voit tarkistaa poikasten voinnin ja määrän, mutta tee se rikkomatta pesää ja koskematta poikasiin. Hamsterit eivät yleensä tarvitse apua synnytyksessä, mutta riskinä on myös poikasen juuttuminen synnytyskanavaan jolloin tarvitaan nopeasti eläinlääkärin apua.

Onnistuneen synnytyksen jälkeen uuden kasvattajan tärkein tehtävä olisikin jättää tuore hamsteriperhe rauhaan ja suorittaa hoitorutiinit mahdollisimman vähän häiriötä aiheuttaen.

Noin viikon päästä synnytyksestä lisätään ruuan määrää kun poikaset alkavat syömään kiinteää ruokaa emänmaidon lisäksi.

Myöhemmin (lajista riippuen 10-14 päivää) alkaa kasvatuksen mielenkiintoisin osuus, eli poikasten käsittelyn aloittaminen, värien ja sukupuolten määritys. Poikasia ei käsitellä ensimmäisellä kerralla kauaa, riittää että tarkistat sukupuolen ja laitat sen takaisin emän ja sisarusten luokse. Päivä päivältä lisätään käsittelyn ja annettavan ruuan määrää.
Kun sukupuolet, värit (ja syyrianhamstereiden kohdalla turkit) ovat selvät, voit laittaa myynti-ilmoituksia ja vastaanottaa varauksia poikasista. Kannattaakin ottaa kuvia poikasista liitettäväksi myynti-ilmoitukseen, jotta ostajaehdokkaat näkevät millaisia hamstereita on myytävänä, kaikille ei värien nimet ole tuttuja.

Noin 3-4 viikon välillä erotetaan urospoikaset naaraista ja emästään. Laumasosiaalisten kääpiöhamstereiden (campbellit ja robovoskit) urospoikaset voi laittaa asumaan isänsä kanssa jos se suhtautuu niihin myönteisesti.

Lopulta poikasten ollessa viiden viikon ikäisiä voi aloittaa niiden luovuttamisen uusiin koteihin.

Viimeiset suositukset aloittelevalle kasvattajalle

DSC_8449Suosittelen ehdottomasti tutustumaan hamsterinäyttelyihin jo ennen kasvatuksen aloittamista. Niitä järjestävät Suomen Kani- ja Jyrsijäliiton alaiset paikallisyhdistykset ja Suomen Hamsteriyhdistys.

Näyttelyttämällä kasvatuseläimiäsi ulkomuotoluokassa saat arvosteluita lukemalla ”hamsterisilmää” ajan myötä, sekä suunnan kasvatuksellesi. Hamsterinäyttelyt ovat myös hyvä tapa verkostoitua muiden samanmielisten harrastajien ja kasvattajien kanssa, voit löytää sieltä kasvatukseen sopivia eläimiä ja tavoitat mahdollisesti myös ostajia.
Osallistu myös kasvattajakursseille jos vain pystyt ja saat hyvät eväät kasvatuksen aloittamiseen!

Jaa artikkeli

Lisää aiheesta

Tiineyslaskuri

Arvioi poikueen laskettu aika hamsterit.netin tiineyslaskurilla! Syyrianhamstereilla tiineyden kesto voi vaihdella 14-18 päivän välillä, kääpiöhamstereilla

Hamsterinpoikasen kehitys kuvina

Tässä kuvasarjassa esitän syyrianhamsteripoikueen kehitysvaiheet vastasyntyneestä vieroitusikään. Syyrianhamsterit syntyvät karvattomina, silmät kiinni, ja kasvavat neljässä