...

Syyrialaisten värit: russian blue

Alkuperäinen artikkeli värillisten kuvien kanssa on luettavissa täältä!
Syyrialaisten sininen värimuunnos on hyvää vauhtia ottamassa tukevaa jalansijaa suomalaisten hamsteriharrastajien sydämissä, mutta on olemassa toinenkin, meille tuntemattomampi siniseksi kutsuttu väri. Kyseessä on Venäjällä muutama vuosi sitten ilmaantunut ”russian blue”, jota ei vielä toistaiseksi Suomesta löydy. Pyysimme luvan suomentaa teidän luettavaksenne värin löytäjän artikkelin aiheesta!

Kirjoittaja:
Daria Zueva, Homa Sapiens-kasvatus, Venäjä
Kirjoittajan luvalla suomentanut Veera K.

Russian blue -hamsterien tarina alkoi vuonna 2010 tavallisesta moskovalaisesta eläinkaupasta, jossa huomasin syyrialaisten hamsterien seassa poikasen, jonka väriä en tunnistanut. Se muistutti sinistä, mutta sillä oli joka puolella hailakkaa tummempaa kuviointia, joka muistutti marmorointia. Sen silmät olivat mustat, ja myös korvissa oli tummempia kuvioita.

Juuri silloin minulla ei ollut tilaa uudelle hamsterille, mutta kiusaus kasvoi niin suureksi että muutaman päivän päästä palasin katsomaan, olisiko hamsteri vielä kaupassa. Ilahduin huomatessani, että vaikka muut hamsterit oli myyty, tämä yksilö oli vielä jäljellä! Se oli uros, ja annoin sille nimeksi Tim Taler.

Kaksi kuukautta myöhemmin löysin toisesta eläinkaupasta samanvärisen naaraan. Kerroin siitä eräälle hamsterikasvattajaystävälleni, joka kävi välittömästi ostamassa naaraan itselleen. Naaraan nimeksi tuli Molly Moon.
Molly Moon yllätti meidät synnyttämällä pian kotiutumisensa jälkeen neljä poikasta. Poikueessa oli kaksi valkoista poikasta jotka kuolivat nuorena, musta valkonauhainen uros ja normaali naaras La Souris Mirasol, joka muutti minun luokseni.

Viiden kuukauden päästä yhdistin Tim Talerin ja La Souris Mirasolin, ja syntyi Homa Sapiens K-poikue. Olin innoissani huomatessani poikueen kasvaessa, että ainakin yhdellä poikasista oli sama värimutaatio kuin isällään ja isoäidillään. Poikueessa oli 12 poikasta; neljä mustaa, kolme normaalia, yksi poikanen joka oli saman värinen kuin isänsä ja isoäitinsä (jonka silmät olivat syntyessä punertavat mutta tummenivat pian), yksi joka näytti lilalta mutta tummemmalla tikkauksella ja samanlaisella tummalla kuviolla sekä tummanpunaisilla silmillä. Lisäksi poikueessa oli kolme hieman cinnamonilta näyttävää poikasta tummemmalla tikkauksella. Ajattelin, että tämä voisi olla tämän muunnoksen ”perusväri”, ja olen kutsunut sitä nimellä ”russian cinnamon”.

Väri voidaan joutua nimeämään uudelleen sitten, kun meillä on lisää tietoa muunnoksesta.

Tim Talerin toinen poikue (Point Barrow D-poikue) oli miellyttävä yllätys. Poikueessa oli ”russian blue” ja ”russian cinnamon” -värisiä poikasia, vaikka niiden emo ei tiettävästi kantanut tätä mutaatiota. Aluksi tietenkin ajattelimme, että russian bluen täytyy olla dominoiva muunnos, mutta myöhemmän tutkimukset osoittivat ettei asia ollut aivan niin yksinkertainen. En luettele tässä kaikkia kokeilemiamme poikueita, mutta päättelimme että värillä on jotain yhteistä cinnamonin kanssa.

Kaikissa russian bluen tai russian cinnamonin ja cinnamon -hamsterin yhdistelmäpoikuessa kaikki poikaset ovat olleet joko punasilmäisiä tai väriltään russian blueta. Kun yhdistimme russian bluen cinnamonin kantajiin, saimme noin 25 % russian blue-poikasia ja 25 % cinnamon-poikasia, kun taas yhdistäessä russian bluen hamsteriin joka ei kanna russian blueta tai cinnamonia, ei pentueisiin syntynyt kumpaakaan väriä.
Tämän myötä keksimme uuden hypoteesin: russian blue voi olla mutaatio P-lokuksessa, toimien resessiivisesti ”normaalia” kohtaan mutta dominoivasti cinnamonia kohtaan.

Emme kuitenkaan pyyhi pois mahdollisuutta, että geeni olisi dominoiva, mutta sen voisi nähdä vain ainoastaan cinnamon-pohjaisissa väreissä ”varjostuksena”, toimien hieman samalla tapaan kuin umborous monille cremen ja keltaisen pohjaisille väreille.

On jotain selkeästi russian blueen pohjautuvia värejä, joita olemme saaneet aikaan kokeiluissamme värin parissa:

  • Russian blond (russian cinnamon + hopeanharmaa)
  • Silver russian blue (russian blue + hopeanharmaa)
  • Russian blue kilpikonna

Tällä hetkellä yksi kiinnostavimmista uutisista värin parissa on se, että onnistuimme saamaan aikaan homotsygootin russian bluen, Neposeda Disneyn. Sen fenotyyppi ei juurikaan eroa muista russian blueista, mutta yhdistäessämme sen cinnamoniin, poikueeseen syntyi ainoastaan russian blueta ja russian blondea.

Nyt olemme matkalla selvittämään, onko russian blue todella P-lokuksen muunnos. Sen selvittääksemme meidän täytyy yhdistää Neposeda Disney mustasilmäiseen naaraaseen ja sitten yhdistää yksi sen mustasilmäisistä poikasista cinnamoniin tai cinnamonin kantajaan. Jos poikueeseen syntyy sekä cinnamonia että russian blueta, kyseessä on jokin muu lokus, mutta jos poikueessa on vain mustasilmäistä ja russian blueta, kyseessä on P-lokus.

Väriin ja sen vaikutukseen muihin väreihin liittyy edelleen paljon kysymyksiä, jotka kaipaavat vastausta. Toivon, että uusia kasvattajia niin Venäjällä kuin muissakin maissa innostuu tutkimaan väriä, ja yhdessä voimme selvittää sen mysteerit!

Jaa artikkeli

Lisää aiheesta

Hamsterivärien genotyyppejä

Pieni lunttilista hamsterien genotyyppeihin. Listat eivät ole täydellisiä harvinaisimpien mutaatioiden ja kaikkien yhdistelmien osalta. Syyrianhamsterin