...

Roborovskien värit: resessiivinen laikukas

Nimi: Laikukas (ent. resessiivinen laikukas, engl. recessive spotted/pied/mottled)
Genetiikka: ss, resessiivinen
SHY:n standardi: koestandardi vuodesta 2012, virallinen standardi vuodesta 2014

Historiaa

En ole onnistunut löytämään tarkkaa tietoa resessiivisten laikukkaiden alkuperästä. Sen sanotaan saaneen alkunsa Tsekissä, mutta itse sanoisin että todennäköisin paikka värin alkuperälle on jokin eläintukku, esimerkiksi ruotsalainen Imazo.

Suomessa res. laikukkaista kuultiin ensimmäisen kerran syyskuussa 2010, kun ruotsalainen kasvattaja A. Ling (Geisha’s hamsterit) löysi Imazosta kolme laikukasta naarasta. Vielä saman kuukauden aikana niitä löytyi myös Suomesta, Koskikeskuksen Faunattaresta Tampereella. Kaupassa oli myynnissä kahdeksan laikukasta naarasta, joista suurimman osan ostivat suomalaiset roborovskikasvattajat. Syksyn mittaan laikkuja ilmestyi paljon eläinkauppoihin ympäri Suomea.

Tiettävästi ensimmäinen resessiivinen laikukas poikue Suomessa syntyi 10.1.2011 kahdesta normaali laikukkaasta vanhemmasta, kasvattajana Tiina Virkkunen. Ensimmäiset laikukkaat kahden kantajan poikueesta saatiin huhtikuussa 2011, kun Heli Nissisen kasvattamasta poikueesta syntyi yksi laikukas ja kuusi normaalia.

Ensimmäiset eläinkauppoihin Suomessa ja Ruotsissa ilmestyneet res. laikut olivat lähes kaikki naaraita. Keskustelussa kävikin, josko laikukas olisi sukupuolisidonnainen kuvio, mutta pian ulkomailta kiiri tietoa myös laikukkaista uroksista ja spekulaatioita siitä että tukku jättäisi urokset itselleen jatkojalostuksen vuoksi.

SHY:n koestandardi normaali laikukkaalle tuli voimaan kesällä 2012, ja vuoden 2014 alusta alkaen laikukas on virallinen standardikuvio. Suomen Hamsteriyhdistys ry oli tietääkseni maailmalla ensimmäinen hamsteriyhdistys joka kirjoitti laikukkaalle standardin.

Yleistä tietoa

Resessiivisellä laikukkaalla on melko tarkkaan rajautuneet perusväriset laikut, jotka ryhmittyvät selän alueelle satulamaisesti, usein yhdeksi isoksi epämääräisen muotoiseksi läntiksi. Niskassa kulkee usein valkoinen nauha. Päässä on yleensä joko valkoinen tai siinä on laikkuja silmien ympäristössä. Kuvio on täplikkääseen (dominoiva laikkukuvio) verrattuna tarkemmin rajautunut ja laikut useimmiten kooltaan suurempia.

Suomen Hamsteriyhdistyksen virallinen nimitys kuviolle on laikukas.

Roborovskin on annettava vaikutelma puhtaan valkoisesta eläimestä, jossa on perusvärisiä laikkuja. Laikkujen tulee noudattaa perusvärin standardia. Laikkujen on oltava selvästi rajautuneet. Ne voivat antaa satulamaisen vaikutelman, mutta kuvion rikkoutuminen on toivottavaa. Vatsa on puhtaan valkoinen. Pää voi olla puhtaan valkoinen tai laikuttunut.
Silmät: mustat
Korvat: vaaleat, etureuna on harmaanruskean karvan peitossa
(SHY:n standardi)

Laikukas on melko yleinen ja suosittu muunnos, ja niiden saatavuus on hyvä. Muunnosta kasvattaa useampi eri kasvattaja.

Laikukkaat ovat perusterve muunnos, joihin ei tiettävästi kytkeydy mitään terveysongelmia. Kasvatuksessa on kuitenkin luonnollisesti pidettävä huoli siitä, ettei eläimiä sukusiitetä liiallisesti ja jalostukseen käytetään tietenkin vain terveitä eläimiä.

Argente-muunnoksessa laikukas aiheuttaa eläimille punaiset silmät.
Jotkut laikukkaista vanhemmista syntyneet normaalin väriset poikaset ovat olleet merkeiltään (valkoiset kulmakarvat, valkoinen vatsa, posket jne) hieman huonoja, ja laikukas saattaakin vaikuttaa normaaleihin niiden tasoa huonontavasti. Poikasilla saattaa olla hyvin korkealle vartalon etuosassa nouseva valkoinen väritys, sen raja saattaa olla sotkuinen, tai vatsaväri saattaa jopa yhdistyä poskissa kulmakarvoihin (kuva alla). Aiheesta ei kuitenkaan ole kovinkaan paljon näyttöä vielä, mutta suosittelen pelkkää normaalia väriä kasvatettaessa pyrkimään siihen, että jalostuseläimet eivät olisi laikukkaita.

Jaa artikkeli

Lisää aiheesta

Hamsterivärien genotyyppejä

Pieni lunttilista hamsterien genotyyppeihin. Listat eivät ole täydellisiä harvinaisimpien mutaatioiden ja kaikkien yhdistelmien osalta. Syyrianhamsterin