...

Hamsterin hampaat ja niiden hoito

Hamsteri kuuluu jyrsijöihin, joten sillä on avojuuriset hampaat – joka tarkoittaa sitä, että ne kasvavat läpi sen eliniän. Siksi hamsterilla tulee olla jatkuvasti saatavilla kovaa jyrsittävää, jotta hampaat kuluisivat tasaisesti, eivätkä kasvaisi liian pitkäksi. Liian pitkien hampaiden kanssa tulee vastaan ongelmia, joista aloitteleva hamsteriharrastaja voi selvitä pahimmillaan vain kalliilla eläinlääkärireissulla.

Miten hamsterin hampaita sitten hoidetaan?
– Avainsana hampaiden hoitoon on ennaltaehkäisy. Normaaleissa olosuhteissa ja terveenä hamsteri hoitaa hampaidensa lyhentämisen itse jyrsimällä. Hyvä ja luonnonmukainen keino hampaiden kunnossapitodakota2on ovat esimerkiksi omenapuun oksat, joita hamsteri mielellään nakertelee. Muutkin myrkyttömät puiden oksat käyvät,  mutta pihkaisia puunoksia ei kannata antaa, sillä vaarana on, että pihka tarttuu hamsterin turkkiin. Kerää oksat niin, etteivät ne ole suoraan saasteiden vieressä (esim.autotiet). Oksat kannattaa loisvaaran vuoksi kuumentaa uunissa ennen hamsterille antamista. Myös kovaksi kuivattu ruisleipä ajaa asiansa.

Mitä jos hampaat ovat päässeet kasvamaan liian pitkiksi?
– Syyrianhamsterilla ylähampaat ovat noin 3-5mm, ja alahampaat 5-10mm pitkät. Liian pitkät hampaat vaikeuttavat hamsterin syömistä, joten ne tulee hoidattaa kuntoon. Monet harrastajat osaavat leikata hampaat kätevästi pienillä sivuleikkureilla tai kynsisaksilla – ota yhteys lähimpään kasvattajaan/harrastajaan jos hamsterin hampaiden kanssa ilmenee ongelmia. Eläinlääkäri on usein todella kallis, ja useat eläinlääkärit rauhoittavat hamsterin muutaman sekunnin toimenpidettä varten. Pelkkä rauhoitus on jo pienelle jyrsijälle rasitus. Mutta jos kukaan kokenut harrastaja tai kasvattaja ei ole lähettyvillä, on parempi mennä eläinlääkäriin, sillä hamsteri tarvitsee hampaitaan syödäkseen.

Katkenneet hampaat?
– Joskus hamsteri onnistuu katkaisemaan hampaansa esimerkiksi kaltereita paukuttaessaan tai muuten häkissä temmeltäessään. Tämä ei ole vaarallista, sillä juuri kuten alussa mainitsin – hampaat kasvavat koko hamsterin eliniän, eli ne kasvavat myös takaisin. Tässä tulee kuitenkin olla tarkkana, joskus hampaita saattaa joutua myös tasoittamaan ja lyhentämään, koska esimerkiksi ylähampaat voivat päästä turhan pitkiksi, jos alahampaat ovat katkenneet pahasti.

Millaiset ovat hyvät hampaat?
– Hyvät hampaat ovat kuluneet tasaisesti ja ne ovat kauniin keltaiset. Keltaisuus merkitsee hamsterin hampaissa sitä, että hampaissa on hyvä kiille. Jos hampaat ovat osittain valkoiset, tarkoittaa se, että kiille on kulunut esimerkiksi kaltereiden puremisen seurauksena.

Sopivat campbellin hampaat
Sopivat campbellin hampaat

Miten hamsterin hampaat tarkistetaan?
– Ota hamsterista toisella kädellä hellä, mutta tukeva ote, niin että hamsteri pysyy kämmenelläsi selällään. Toisella kädellä tartut hamsterin poskiin ja vedät poskia varovasti, mutta varmasti taaksepäin. Näin hampaat näkyvät selkeästi, ja näet onko hamsterin hampaissa mitään vikaa.

Hamsterin hampaiden tarkastus kuuluu hamsterin perusterveydenhuoltoon!

Jaa artikkeli

Lisää aiheesta

Hamsterien hajurauhaset

Kääpiöhamsterit Venäjänkääpiöhamstereilla (talvikko, campbelli ja roborovski) on vatsassaan hajurauhanen, jota ne käyttävät reviirinsä merkitsemiseen. Rauhasestä

Harmaakaihi hamsterilla

Onko hamsterillesi ilmestynyt harmaa täplä silmään? Kyseessä voi olla harmaakaihi. Harmaakaihi on silmässä oleva mykiön