Ulkomaanmatkoista kertomisen jälkeen on hyvä muistutella hieman siitä, millaisia varotoimia kannattaa pitää mielessä hamstereita ulkomailta tuodessa. Ulkomaiset tuontihamsterit ovat kallisarvoista uutta verta, uusia värimuunnoksia ja hyvälaatuisia näyttelyeläimiä suomalaisiin linjoihin, mutta sairauksiin ja muihin mahdollisiin ongelmiin on suhtauduttava vakavasti, jotta vältetään ikävät seuraamukset.
Hamsterien hankkiminen
Ennen ulkomaanmatkaa kannattaa hyvissä ajoin ryhtyä etsimään ja luomaan suhteita paikallisiin kasvattajiin. Ulkomaisiin kasvattajiin voi ottaa yhteyttä internetissä esimerkiksi Facebookin myyntiryhmien, keskustelufoorumien tai ulkomaisten jyrsijäyhdistysten kautta. Kaikki kasvattajat eivät ole halukkaita myymään kasvattejaan tuntemattomille ulkomaalaisille, mutta ystävällisellä ja asiallisella asenteella pääsee jo pitkälle.
Ostettavat hamsterit kannattaa tarkistaa, että ne vaikuttavat terveiltä ja elinvoimaisilta eivätkä ole flegmaattisia, silmät rähmi tai niin edespäin. Älä ota hamsteria joka vaikuttaa sairaalta tai huonovointiselta. On myös kasvatuksellisesti hyödyllistä valikoida kasvattajat ja eläimet tarkoin — eivät ne ulkomaalaiset sekalaisen väriset tai eläinkauppakasvattajien eläimet ole sen parempia kuin suomalaisetkaan eläinkauppalöydöt, vaikka ulkomailta ovatkin.
Matkustaminen hamsterien kanssa Suomeen
Toisin kuin kissojen, koirien ja frettien kanssa, omistajan omat hamsterit eivät tarvitse rokotuksia ja lupia matkustaessaan muista EU-maista, Norjasta tai Sveitsistä Suomeen. (Kanien ja jyrsijöiden (marsut, rotat, hiiret, hamsterit, chinchillat, jne.) tuonti EU-maista, Norjasta ja Sveitsistä Suomeen, Evira). Toiminta on luvanvaraista ainoastaan, jos eläimet on maahantuonnin jälkeen tarkoitettu myytäviksi.
EU-maiden ulkopuolelta tuomisesta voit lukea lisää Eviran sivuilta.
On tärkeää tutkia lento/laiva/junayhtiön tai muun kulkufirman omat säännöt eläinten kuljetukseen, sillä vaikkei kohdemaassasi olisi erityisiä säädöksiä, eri yhtiöillä on omat säädöksensä eläinten kuljettamisesta.
Joissain maissa saattaa olla rajoituksia tuotavien ja vietävien eläinten määrässä, mutta ne koskevat lähinnä kyseisiin maihin viemistä, ei niistä tuomista.
Lentokoneella
Jos matkustat lentokoneella, on Finnair jyrsijäharrastajien yleisimmin käyttämä ja eläimiin myönteisesti suhtautuva lentoyhtiö. Finnair kuljettaa eläimiä sekä ruumassa että matkustamossa, mutta matkustamoon voidaan viedä vain hyvin pienikokoinen kuljetuslaatikko. Isommat hamsterimäärät laitetaan ruumakuljetukseen. Ruuma on lämmitetty, ja reissuillamme hamsterit ovat selvinneet ilman ongelmia ruumassa olosta. Lentoyhtiöltä on kysyttävä erikseen lupa kuljettaa hamstereita, ja kuljetuslaatikon on täytettävä yhtiön säädökset. Olen havainnut hyväksi keinoksi laittaa hamsterit kuljetusbokseineen kissojen tai koirien lentokelpoisen kuljetusboksin sisälle siten, etteivät ne voi heilahdella tai kaatua boxin sisällä. Kissa/koirakopan oven verkko voi olla hyvä varmuuden vuoksi tiivistää pienisilmäisellä verkolla, jotta mahdolliset hamsteriboxeistaan jyrsimällä karanneet yksilöt eivät pääse pakenemaan sen pidemmälle.
Lentoliput kannattaa varata hyvissä ajoin ennen matkaa. Kun olet varannut lentoliput, soita mahdollisimman ajoissa lentoyhtiön asiakaspalveluun ja kerro että aiot tuoda hamstereita, hamsterien tarkan määrän sekä kuljetusboksien että niitä ympäröivän kuljetuslaatikon koot. Myöntävän vastauksen saaminen saattaa kestää parista päivästä kuukauteen, mutta toistaiseksi en ole saanut kieltävää vastausta.
Muista tulostaa sähköpostiin lähetetty myöntävä vahvistusviesti matkaa varten, sillä joudut mahdollisesti esittämään sen virkailijoille lentokentällä.
Varaudu myös siihen että hamstereiden kuljetus maksaa. Eri yhtiöillä on erilaiset taksat eläinten kuljetukseen, ja hinta määräytyy useimmiten kuljetuslaatikon koon tai painon mukaan.
Varaa paljon aikaa hamstereiden saamiseksi lentokoneeseen. Vaikka olisit itse konkari hamstereiden kanssa matkustaessa, virkailijat joutuvat usein soittelemaan ja kyselemään miten hamstereiden kanssa menetellään. Ensin käydään lentoyhtiön tiskillä maksamassa hamstereiden kuljetusmaksu. Sen jälkeen mennään baggage drop-tiskille kuitin kanssa, jonka jälkeen kutsutaan paikalle turvatarkastaja, joka tarkistaa boksit. Tarkistus on useimmiten vain pintapuolinen, mutta kannattaa varautua myös avaamaan kuljetuslaatikoita, jos turvatarkastaja niin haluaa.
Sen jälkeen hamsterit viedään lentokoneeseen ja näet ne seuraavan kerran määränpäässäsi.
Määränpäässä käy kysymässä lentoyhtiön tiskiltä hamstereiden olinpaikasta, ruumakuljetetut eläimet eivät tule matkalaukkuhihnaa pitkin vaan lentoyhtiön työntekijä tuo ne koneesta.
Laivalla
Sekä Tallink Siljalla että Viking Linella eläinten tuominen risteilyille on kielletty. Reittimatkoilla lemmikit sallitaan, ja niistä on ilmoitettava laivayhtiölle hyvissä ajoin ennen matkaa. Kummallakin yhtiöllä lemmikkieläinten kuljetus on maksullista.
Mahdollisia sairauksia ja ongelmia tuontihamstereilla
Pahin mahdollinen sairaus on tietenkin HaPV eli papova, joka sairastuttaa syyrianhamsterit eikä ole parannettavissa. En ole kuullut lähiaikoina puhjenneista tapauksista missään maassa, mutta etenkin itäisen Euroopan maissa tautiriski on olemassa ja kannattaa ottaa vakavasti. Jos on tietoa mahdollisesta taudin esiintymisestä, kannattaa jättää eläimet kyseisestä paikasta ottamatta.
Ulko- ja sisäloiset, iho- ja silmäongelmat, ripuli ja kasvaimet ovat myös mahdollisia, muutamia mainitakseni. Vastaan voi tulla myös luonneongelmaisia tai esimerkiksi immuniteetiltaan heikkoja eläimiä.
Korostan kuitenkin, etteivät kaikki ulkomaalaiset hamsterit todellakaan ole sairaita. Valtaosa on normaaleja ja terveitä eläimiä, mutta etenkin suurissa eläintapahtumissa sekä runsaita eläinmääriä omistavien kasvattajien luona sairauksien leviämisen riski on suuri. Monissa maissa kasvattajat eivät myöskään välttämättä ole niin valveutuneita tai tarkkoja eläintensä sairauksien tai virheiden suhteen kuin Suomessa.
Hamsterien tullessa kotiin
Pitkä matka ulkomailta on eläimille erittäin stressaava, joten niille tulee tarjota rauhallinen ja hiljainen elinympäristö kotiin päästyään. Pyri välttämään rajuja ruokavalionmuutoksia — itse menetin pari vuotta sitten yhden roborovskin todennäköisesti siksi, että se joutui pahalle ripulille tuoreruuasta jota se ei koskaan aiemmin ollut syönyt eikä eläimiä karanteenin ajan luonaan pitänyt henkilö tajunnut asiaa.
Hamsterit kannattaa loishäätää heti tullessaan sisä- ja ulkoloisien varalta. Sisäloisiin, eli tarkemmin sanottuna hamstereilla melko yleisiin kihomatoihin tepsii fenbendatsoli (Axilur, Nemavet). Riittävä annos esimerkiksi Axilur 250 mg-pakkauksesta on 2 mg syyrianhamsterille ja 1 mg kääpiöhamsterille. Tabletin voi hienontaa, josta punnitaan riittävä annos ja sekoitetaan pieneen määrään vettä joka voidaan pienellä lääkeruiskulla annostella hamsterin suuhun.
Ulkoloisten varalta kannattaa häätää hamsterit vähintään Frontline-suihkeella (suihkuta sitä vanupuikkoon pari kertaa ja levitä sitä hamsterin niskaan iholle asti), mutta reseptillä saatavat Stronghold tai ivermektiini ovat tehokkaampia.
Laita hamsterit täysin puhtaisiin kuivikkeisiin ja heitä pois kuljetuslaatikossa olleet kuivikkeet ja pesämateriaalit. Pese ja desinfioi tuotujen hamstereiden käytössä olleet kuljetuslaatikot ja muut tarvikkeet, ennen kuin käytät niitä omille hamstereillesi. Virkon S on tehokas desinfiointiaine, joka tuhoaa käytännössä kaiken.
Ulkomailta tuodut hamsterit on syytä karanteenata vähintään kuukauden ajan, mieluiten pidempään. Papovan itämisaika on huimat 8 kk, ja jos on syytä epäillä papovan mahdollisuutta, hamsterit tulisi pitää karanteenissa tuon ajan. Vaikka hamsterit vaikuttaisivat ulkoisesti terveiltä ja harmittomilta, ne täytyy silti karanteenata. Kaikki ongelmat eivät näy ulos päin, ja sairauksien (esim. yllämainittu papova tai Tyzzerin taudin 10 viikkoa) itämisaika voi olla pitkä.
Karanteenin aikana ne tulisi pitää erillään talouden muista eläimistä, ehdottomasti eri huoneessa – tai jos mahdollista, olisi hyvä viedä ne esimerkiksi lemmikittömän ystävän luokse karanteenin ajaksi. Niitä ei saa viedä näyttelyyn tai muihin tapahtumiin, eikä päästää kosketuksiin omien hamsteriesi kanssa. Desinfioi kätesi, jos olet käsitellyt niitä ja olet menossa käsittelemään omia eläimiäsi.
Jos hamstereita kuolee epämääräisiin syihin, hamsteri kannattaa ehdottomasti lähettää Eviraan kuolinsyytutkimukseen. Tutkimus maksaa joitakin kymmeniä euroja, ja tulosten saamisessa kestää kahdesta kuuteen viikkoa. Ohjeet lähetykseen on julkaistu Poskipussissa 4/12 ja löytyvät netistä Eviran sivuilta.