...

Kääpiöhamsterin hoito-ohje

Venäjänkääpiöhamsteri talvikko

Hamsteri on hauska ja helppohoitoinen yöeläin, joka on aktiivisimmillaan pimeään aikaan. Ilta on parasta aikaa seurustella hamsterin kanssa eikä sitä saisi päivisin turhaan herätellä, joten aivan pienimmille lapsille se ei ole se paras lemmikkieläin.

Asumus

Paras asumus kääpiöhamsterille on terraario (esimerkiksi vanha akvaario) tai jyrsijöille tarkoitettu duna-muoviterraario. Myös läpikuultavat muoviset säilytyslaatikot ovat hyviä, kunhan niihin järjestetään hyvä ilmanvaihto esimerkiksi verkkokannen avulla. Häkkiä ei yleensä suositella kääpiöhamstereille, sillä varsinkin poikasena ne saattavat juuttua tai päästä karkaamaan pinnojen välistä. Häkeissä on myös usein melko matala pohjalaatikko, johon ei saa tarpeeksi purua kaiveltavaksi. Aikuiselle, suurikokoiselle kääpiöhamsulle häkki voi kuitenkin olla ihan sopiva asumus.

Pinta-alaltaan asumuksen suositellaan olevan vähintään 40x30cm, mutta mitä suurempi, sen parempi. Minimikorkeus asumukselle on 20cm. Sopiva litrakoko asumukselle on 30-60L, huomioiden kuitenkin että pinta-ala on tärkeämpi kuin asumuksen korkeus.

Syyrialainen hamsteri tarvitsee vähintään 70 x 40 x 30 cm kokoisen asumuksen.

Hamsteri tarvitsee myös kuljetuslaatikon. Vaikkei näyttelyissä käytäisikään, sitä voidaan tarvita esimerkiksi siivouksen aikana ja eläinlääkärissä käydessä. Hyviä kuljetuslaatikoita ovat Ferplastin Geo-sarjan matelijaboxit. Myös vanhat karkkilaatikot ovat käteviä, kun niihin tekee kanteen reiän johon laittaa verkkoa.

Asumuksen sisustus

Kuivikkeet

Kuivikkeeksi hamsterin terraarioon sopii esimerkiksi kutterinpuru, jota saadaan eläinkaupoista ja joistakin ruokakaupoista. Pölyallergisille eläimille ja omistajille sopii Mörtti Röpö -haapahake. Jotkut käyttävät kuivikkeena myös turvetta tai turve-kutterisekoitusta. Puupellettejä ei tulisi käyttää, sillä ne ovat kovia hamsterin tassuille eikä niissä voi kaivaa tunneleita.

Vesipullo ja ruokakupit

Vesi tarjoillaan hamsterille jyrsijöille tehdyistä juomapulloista joita saa eläinkaupoista, hyvä koko on hamstereille tai hiirille tarkoitettu. Kupissa oleva vesi on huono vaihtoehto, sillä vesi likaantuu nopeasti puruista ja ulosteista.

Siemensekoitukselle ei tarvitse aivan pakosti olla kuppia, ruuan voi heittää myös purujen sekaan jolloin hamsteri voi toteuttaa luonnollisia vaistojaan ruokaa etsiessään ja hamstratessaan.

Pesä ja pesämateriaalit

Pesiä tulisi olla vähintään yksi, mielellään useampikin. Pesämökiksi hamsterille käy eläinkaupasta ostettu tai itse tehty puinen tai keraaminen mökki tai vaikka pieni pahvilaatikko. Muoviset mökit ovat huonoja, sillä hamsterit ovat innokkaita jyrsimään mökkejä jolloin muovinpaloja voi joutua niiden suolistoon ja aiheuttaa ongelmia. Muovimökki voi myös lämpimällä ilmalla käydä kuumaksi.

Pesämateriaaliksi hamsterille sopii hyvin vessa- tai talouspaperi. Pesävanua tai pumpulia ne eivät tarvitse eikä se välttämättä ole turvallistakaan, sillä se voi nieltynä aiheuttaa suolitukoksia.

Virikkeet

Hamsteri tarvitsee asumukseensa paljon virikkeitä, sillä se viettää suurimman osan elämästään terraariossaan. Tylsistynyt hamsteri alkaa herkästi nakertamaan kattokaltereita, jyrsimään reikää muovidunan seinään, repimään terraarion silikoneja tai tekemään muuten tuhojaan. Hamsterit pitävät juoksemisesta, kolojen kaivamisesta ja kiipeilystä, joten niille tulisi tarjota mahdollisuus tehdä kaikkea mieleistään. Virikkeitä voi vaihtaa sen mukaan mistä huomaa oman hamsterinsa pitävän. Sisustuksessa vain mielikuvitus on rajana, kunhan pitää mielessä että virikkeiden tulee aina olla turvallisia hamsterille, joka änkeytyy jokaiseen pieneenkin koloon, maistaa ja mahdollisesti syö kaikkea terraariossaan olevaa.

Hyviä virikkeitä hamsterille ovat esimerkiksi vessa- ja talouspaperihylsyt, pajusillat, pahvilaatikot, ulkoa tuodut oksat, saviruukut, heinä, isot kivet, heinäpesät, tikapuut, tasot, paperi-iglut ja munakennot. Ulkoa tuodut oksat kannattaa ennen hamsterille antamista käyttää uunissa noin 100-140° 10-15min jotta bakteerit ja mahdolliset loiset kuolevat.

Juoksupyörä ei ole hamsterille pakollinen, mutta sen liikunnantarpeesta tulee huolehtia. Herkästi lihoville tai todella aktiivisille hamstereille juoksupyörä kuitenkin on hyvä. Talvikolle sopii parhaiten noin 15cm halkaisijaltaan oleva umpinainen pyörä tai 15-18cm juoksulautanen. Metallisiin pinnapyöriin kannattaa pujottaa pinnojen väliin paperia etteivät hamsterin tassut luiskahda juostessa pinnojen väliin. Kitisevän pyörän voi öljytä ruokaöljyllä, margariinilla tai vaseliinilla, mutta myrkyllisiä aineita ei saa käyttää sillä hamsteri nuolee niitä.

En suosittele juoksupyörää aikuisille roborovskipareille, sillä se lisää riskiä kinasteluun.

Perushoito

Vesi

Raikasta vettä tulee vaihtaa juomapulloon vähintään joka kolmas päivä. Pullo tulee pestä silloin tällöin, sillä varsinkin lämpimällä ilmalla pulloon kehittyy herkästi pientä levää. Jos pulloharjaa ei ole, kätevä niksi putsata pullo on pistää se puolilleen vettä, sekaan hieman vessapaperista revittyjä neliöitä ja ravistaa pulloa. Suutinta ei kannata pitää tuolloin paikallaan, sillä vessapaperi tukkii sen. Astianpesukoneeseen pulloja ei kannata laittaa, sillä ainakin classic- ja ferplast-merkkiset pullot ovat muovia joka sulaa muodottomaksi kuumassa vedessä.

Siivous

Asumus tulee putsata likaisuuden mukaan noin kerran 1-2 viikossa, isolle asumukselle kuukaudenkin siivousväli riittää. Tuolloin kaikki purut vaihdetaan uusiin, asumus on syytä myös pestä säännöllisesti. Jos tuntuu, ettei hamsteri sotke yhtään asumuksessaan, voi puruista vaihtaa vain osan.

Monet hamsterit pitävät tapanaan pissata vain yhteen nurkkaan asumuksessaan. Tuota nurkkaa voi putsata hieman useammin tai asettaa siihen esimerkiksi raejuustopurkista tehdyn tai eläinkaupasta ostetun wc-laatikon johon voi laittaa kissojen wc-puupellettiä. Laatikko on sitten helppo putsata kippaamalla vanhat pelletit pois ja laittamalla uutta tilalle. Hamsterin voi opettaa wc-laatikolle laittamalla laatikkoon sen pissaisia puruja. Wc-nurkka kannattaa asettaa kulmaan lähelle hamsterin pesää, sillä jos se on kovin kaukana, hamsteri harvoin päivällä herätessään viitsii kömpiä kovinkaan kauas vaan pissaa pesäänsä tai sen lähelle.

Käsittely

Hamsterit eivät ole samanlaisia eläimiä kuin vaikkapa rotat tai marsut, jotka kaipaavat omistajansa seuraa. Ne eivät välttämättä kaipaa päivittäistä sylittelyä, eivätkä villiinny vaikka niitä ei käsiteltäisi säännöllisesti.

Hamsteria kannattaa käsitellä aina esimerkiksi asumuksen yläpuolella, sängyllä tai lattialla, koska niillä on huono syvyysnäkö ja ne saattaavat hypätä korkealtakin maahan. On parempi käsitellä useamman kerran päivässä ja lyhyempiä aikoja kuin kerralla hyvin kauan, sillä kyllästyessään käsittelyyn hamsteri voi alkaa käyttäytyä huonosti, esimerkiksi yrittää karata tai purra päästäkseen pois.

Hamsteria voi myös juoksuttaa vapaana lattialla, mutta sille kannattaa rajata jokin alue jolla se ulkoilee, ja ulkoilualue tulee etukäteen tarkistaa kaiken vaarallisen varalta (esimerkiksi kolot joihin hamsteri voi kadota). Roborovskeille en suosittele juoksutusta, sillä ne ovat niin pieniä ja vikkeliä. On myös mahdollista, että vapaana juokseminen häiritsee niiden laumakemiaa. Hamsteria ei tule jättää valvomatta, sillä pieni otus löytää nopeasti lattianrajasta kolon johon pujahtaa ja häviää lopullisesti — jotkut hamsterit pääsevät kömpimään myös ovien alta. Hyvä vaihtoehto on myös sisustaa isosta pahvilaatikosta hamsterille oma puuhaboxi jossa se voi turvallisesti ulkoilla.

Kynsien leikkaus

Kääpiöhamsterin kynsiä tulee leikata, jos ne kasvavat liian pitkiksi. Leikkausväli on yleensä 3-4 viikkoa. Leikkaamattomat kynnet voivat aiheuttaa varpaiden vinoutumisen, joka on hamsterille kivuliasta ja vaikeuttaa kävelyä. Sopivat sakset kynsienleikkuuseen ovat ihmisten pienet kynsisakset. Hyvä tapa leikata hamsterin kynnet on asettaa se esimerkiksi reiden päälle seisomaan pitäen tukevasti kiinni, kuitenkaan puristamatta liikaa. Kynnet kannattaa napsaista yksi kerrallaan silloin kun hamsteri pitää jalkaansa sopivassa asennossa. Kynnen sisällä kulkee verisuoni, jonka takia kynsiä ei saa leikata liian lyhyeksi.

Hamsterin kynsiä ei ole pakko leikata kaikkia kerrallaan, vaan niitä voi napsaista muutaman sieltä täältä vaikka joka ilta hamsteria käsitellessä. Jos kynsienleikkuu tuntuu mahdottomalta hommalta, jotkut eläinkauppiaat ja eläinlääkärit voivat hoitaa asian. Myös minulta saa kynsienleikkuuapua kasvateilleni tarvittaessa.

Hajurauhanen

Uroskääpiöhamstereilla on vatsassaan hajurauhanen, jolla se merkitsee reviiriään. Joskus hajurauhanen voi likaantua, jolloin se kannattaa puhdistaa ettei se tulehdu. Likapaakkua voi koittaa irroittaa kostutetulla vanupuikolla. Jos se ei tepsi, hyvä vinkki on laittaa hieman ruokaöljyä rauhaseen, antaa sen olla yön yli ja rapsuttaa se seuraavana päivänä irti kuivalla vanupuikolla. Roborovskien hajurauhasen puhdistus on melko hankalaa, siihen ei muodostu paakkua vaan vatsaturkki muuttuu keltaiseksi, eikä sitä oikein voi puhdistaa millään lailla.

Ruokinta

Siemenseos

Hamsterin ruokinnan perusta on laadukas siemenseos, jota tulee olla koko ajan tarjolla. Hamsteri hamstraa ruokia pesäänsä, joten kuppiin ei tarvitse koko ajan olla lisäämässä uutta ruokaa ettei hamsteri pääse valikoimaan pelkästään rasvaisia herkkuja kupista. Perusedellytyksenä hyvälle ruualle voidaan pitää sitä, että se on tarkoitettu vain hamstereille ja ostettu eläinkaupasta. Oma nyrkkisääntöni on se, että seoksen tulee olla sellaista jolla hamsteri pärjää hyvässä kunnossa ja massassa myös ilman tuoreruokintaa.

Yleisjyrsijäseokset, joita usein myydään halvalla marketeissa ovat huonoja, sillä se on yritetty suunnitella sopivaksi kaikille jyrsijälajeille eikä silloin sisällä niitä oikeita ravintoaineita juuri hamstereille. Hyvä siemenseos voi syntyä myös sekoittamalla useampaa valmisruokaa ja lisäämällä siihen esimerkiksi pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä ja erilaisia siemeniä. Koirien ja kissojen kuivanappuloita en suosittele, vaan ne on parempi korvata runsaasti proteiineja sisältävillä pähkinöillä. Peippojen ja undulaattien siemenseokset ovat yleensä herkullinen lisä ruokinnassa.

Tuoreruokinta

Luonnossa hamsterien ravintoympyrä koostuu pääosin kasveista sekä niiden juurista ja siemenistä sekä satunnaisista hyönteisistä. Hamsterit eivät syö luonnossa maitotuotteita, munia tai lihaa, joten niiden syöttäminen hamstereille on mielestäni hieman kyseenalaista. Maitotuotteiden sisältämä kaseiini ei sovellu hamsterin elimistölle.

Ruokinnan tärkein osa on siemenseos sekä mahdollisimman paljon kasviksia. Tuoreruokaa voi tarjota vaikka joka päivä, mutta ei ole vaarallista vaikka sitä antaisi vain kerran viikossa tai harvemmin, kun siemenseos on hyvä ja monipuolinen. Hamsterien ruokinta ei ole kuitenkaan mitään rakettitiedettä, ne syövät käytännössä kaikkea mitä kotoa löytyy.

Toisin kuin usein luullaan, hamsteri on sekasyöjä eli se tarvitsee ravinnokseen myös proteiineja. Ruuan tulee olla monipuolista, sillä joka päivä samaa syövä hamsteri kyllästyy ja jättää pian tuoreet syömättä kokonaan. Hamsterin tuoreruokinnassa tulee aina muistaa, ettei hamsterille saa syöttää mausteisia, suolaisia tai sokerisia ruokia. Yhden hamsterin omistaja voi myös ottaa perheen omista ruuista ennen maustamista sivuun hiukan hamsteria varten.

Kasvikset

Kasvikset ja hedelmät ovat parasta tuoreruokaa hamsterille, ja niitä kannattaakin tarjota paljon ja mahdollisimman usein. Hyviä kasviksia ovat esimerkiksi salaatti, parsakaali, porkkana, omena, maissi, tomaatti, herneet, miedot marjat, kurkku ja monet muut. Myös ulkoa kerätyt kasvit kuten voikukat, ratamot ja vesiheinä maistuvat hamstereille, mutta ne tulee kerätä mahdollisimman puhtaalta alueelta ja pestä ennen tarjoilua. Sipulia, vahvoja sitrushedelmiä tai raakaa perunaa hamsterille ei tule syöttää.

Eläinperäiset proteiinit

Kasviksien lisäksi silloin tällöin voi antaa eläinperäisiä proteiineja, kuten kananmunaa tai lihaa ja kalaa. Myös esimerkiksi jauhomadot tai muut matelijoiden ruokahyönteiset ovat monien hamsterien herkkua. Maitotuotteet eivät sovellu hamsterin elimistölle.

Muut herkut

Hamsterilla on hyvä olla tarjolla jotain kuivaa leipää jyrsittäväksi: esimerkiksi näkkileipää tai kuivattua leipää. Kokojyväleivät ovat parempia kuin vaaleat pullaleivät. Eläinkaupoissa myydään paljon jyrsijöiden herkkuja. Siementangot ja muut sellaiset ovat melko turhia, mutta hamstereille mieleisiä. Niiden tarjonnassa kannattaa olla maltillinen sillä ne sisältävät yleensä paljon rasvaa. Terveellisempiä herkkuja ovat esimerkiksi hirssintähkät, joita löytää eläinkauppojen lintuosastolta.

Loma-aika?

Hamsterin voi huolettaa jättää yksin kotiin viikonlopun ajaksi, korkeintaan yhdeksi yöksi. Ennen lähtöä asumus tulee siivota, laittaa kaksi vesipulloa tai ylimääräinen vesikuppi siltä varalta että toinen menee tukkoon/putoaa/tyhjenee ja täyttää ruokakuppi siemensekoituksella. Lämpimällä ilmalla tulee huolehtia, ettei asumus ole suorassa auringonpaisteessa. Tuoreruokaa ei saa laittaa enempää kuin mitä hamsteri syö ensimmäisen illan aikana, sillä se menee pilalle ja homehtuu todella nopeasti.

Pidemmille ajoille hamsteri kannattaa joko ottaa mukaan tai hankkia sille hoitaja. Hamsteri voi matkustaa autossa kuljetuslaatikossa tai omassa asumuksessaan. Autossa kuumalla ilmalla terraarion lämpötila voi nousta nopeasti todella korkeaksi, joten hamsteria ei saisi pitää suorassa auringonpaisteessa tai jättää autoon pitkiksi ajoiksi. Boxia viilentämään sopii esimerkiksi jäädytetyn vesipullon pitäminen kuljetuslaatikon vieressä ulkopuolella. Kylmällä ilmalla kuljetuslaatikko tulee ulkona kuljettaessa kääriä esimerkiksi pyyhkeeseen ettei hamsteri palele. Lomalle mukaan ottaessa tulee muistaa, ettei hamsteri voi olla montaa päivää kuljetuslaatikossaan, vaan sillä tulee olla mukana oma tai väliaikainen asumus.

Hamsterinäyttelyt

Hamsterinäyttelyitä järjestää Suomen Hamsteriyhdistys ry, jonka nettisivuilla voi tutustua näyttelytoimintaan tarkemmin.
Näyttelyt jaetaan ulkomuoto- ja lemmikkiluokkiin. Ulkomuotoluokassa arvostellaan hamsterin ulkonäköä, lemmikkiluokassa sen luonnetta sekä yleiskuntoa. Ulkomuotoluokkiin saavat osallistua kaikki rekisteröidyt, puhdaslajiset hamsterit. Lemmikkiluokkaan pääsevät myös hybridit sekä rekisteröimättömät.

Hamsterin ei tarvitse osata näyttelyssä mitään temppuja, mutta sen täytyy olla sen verran kesy että tuomari pystyy ottamaan sen käteen.

Jaa artikkeli

Lisää aiheesta

Hamsterin kynsien leikkaus

Hamsterien kynnet kaipaavat joskus leikkuuta. Näyttelyhamsterilta edellytetään lyhyinä pidettyjä kynsiä, ja sopivan pituiset kynnet ovat